top of page
Writer's pictureJohannes Laine

Pilko tavoitteesi osiin ja onnistu


Pienet tavoitteet ovat tärkeitä, iloitse pienistä onnistumisista


92 % tavoitteen tekevistä ihmisistä eivät menesty. Tutkimukset osoittavat monelle tavoitteiden olevan liian isoja tai liian etäisiä.

Siksi pienistä voitoista iloitseminen on tärkeää menestymiselle.

Oletko koskaan koittanut asettaa tavoitetta ja silti epäonnistunut? Vai oletko luopunut tehtävästä tai projektista sen takia, että sinulla on vaikeuksia tehdä sitä johdonmukaisesti?

Scrantonin Yliopiston tehdyn tutkimuksen mukaan et ole yksin! Itseasiassa, vain 8 %, jotka tekevät uuden vuoden lupauksen saavuttavat sen tavoitteen.


Ja loput 92 %?

Todennäköisesti epäonnistuvat ensimmäisten viikkojen jälkeen.

Sillä välin, kun syytät työkuormaa tai vaikeutta, ongelma ei ehkä ole siinä kuinka vaikeita työtehtävät ovat, vaan kuinka kohtelet itseäsi prosessin aikana. Moni ei tajua, ettei menestys tule päivässä. Se voi ottaa päiviä, kuukausia ja jopa vuosia toteutuakseen. Siksi moni ei pääse loppuun asti.





Joten, kuinka menestyä ja kehittää pysyvät toimintatavat?


Psykologi suosittelee olemaan armollisempia itsellemme ja iloita pienistäkin onnistumisista.

Pienten onnistumisten juhliminen edesauttaa parempaa asennetta ponnistelujasi ja työtäsi kohtaan. Se tuottaa positiivisia tuntemuksia. Toistuvuus voi tuottaa tapoja, mutta tapahtuman aikana koettu tunne antaa tapatottumuksille muodon. Jos aivosi on tekemisissä positiivisten tunteiden kanssa yhdistettynä tiettyyn tapahtumaan, se haluaa tehdä sen uudestaan. Tämä onnen tunne, kun iloitset asioista, on dopamiinia aivoissasi, kun teet jotain mistä pidät. Ei ole väliä tuleeko tunne itse tekemisestä vai onko tunne pakotettu.

On lukuisia hyötyjä pienten onnistumisten iloitsemisesta. Yksi niistä saa sinut arvostamaan enemmän itseäsi ja muita. Sen sijaan, että osoittaisit mitä teit väärin tai missä epäonnistuit, pienten onnistumisien iloitseminen edistää positiivisempaa asennetta. Tämä vähentää stressiä ja kasvattaa tuotteliaisuutta.

Kun iloitsemme pienistä onnistumisista, oli ne, kuinka ”tavallisia” tahansa, tunnistamme olevamme oikeilla jäljillä. Esimerkiksi yksinkertainen puhelu on askeleen lähempänä mahdollisesta diilistä. Siitä sinun kuuluisi olla ylpeä ja iloinen. Se ei ole yhtä hienoa kuin sopia kuusinumeroista sopimusta, mutta varmasti yksi askel sitä lähempänä!


Puheluista puheenollen, olen nyt avannut uusia maksuttomia sparrausaikoja: https://oode.com/johanneslaine


Kuinka iloita pienistä onnistumisista?


1. Aloita päiväsi optimistisuudella ja ole avoin onnistumisien mahdollisuudelle

Vakuuta itsellesi, että tästä tulee loistava päivä. Tämä avaa sinulle mahdollisuudet hienoihin juttuihin, virittää aivosi havainnoimaan pienimmätkin vihjeet ja pienet onnistumiset.


2. Aseta saavutettava ja erityinen tavoite

Vaikka ison tavoitteen saavuttaminen onkin houkuttelevaa, yritä pilkkoa se pienempiin tavoitteisiin niin voit helposti seurata edistymistäsi.


3. Aseta jokaiselle työpäivälle loppu ja tunnista koska lopettaa

Ole reilu itseäsi kohtaan ja tunnista kun on aika lopettaa työskentely. Vastusta halua tehdä ylitöitä, vaikka kokisit tarvetta siihen. Tasapaino on avain terveelliseen suhteeseen työtäsi kohtaan.


4. Kirjoita ylös päivän pienet onnistumiset

Ota aikaa käydä läpi päiväsi nähdäksesi mitä olet saavuttanut tai saanut yliviivattua to do- listaltasi. Tämä kirkastaa näkemystäsi prosessissa ja juuri sitä tarvitset arvostaaksesi itseäsi.


5. Palkitse itseäsi

Se voi olla niinkin pientä kuin lasillinen lempi juomaasi, kakunpala tai pienet päikkärit. Näiden pienten taukojen ja palkintojen avulla pysyt kaukana loppuun palamiselta, etkä koe itseäsi niin ylibuukatuksi.

Pienet onnistumiset johdattavat suuriin voittoihin.

Olemme niin tottuneet paiskimaan töitä isoja tavoitteita kohti, että ylenkatsomme pieniä saavutuksia, joita teemme. Oli se sitten aikaisin herääminen tai tuloksekas tapaaminen, nämä kaikki lasketaan yhteen isompaan tavoitteeseen ja niistä pitää iloita.

Tavat juurtuvat syvälle, kun ne seuraavat positiivista tunnetta. Joten kun annat itsellesi kunnianosoitusta johdonmukaisuudesta, motivoit itseäsi kohti isompaa tavoitetta ja tunnet itsesi onnelliseksi ja ylpeäksi samaan aikaan.


Menestytään yhdessä!



ps. kun haluat pieniä onnistumisia, säästää aikaa ja energiaa.





0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page