top of page
Writer's pictureJohannes Laine

Kakku sitä, kakku tätä

"Lähti viimeinen viikko käyntiin ennen kuukauden lomaa. Tämä viikko tullaan testaamaan tehokkuusrajoja. Kakku sinne ja kakku tonne. Pari hommaa on vielä tekemättä, mutta niinkuin Torniossa sanotaan ei so lekko tehä. Opinnäytetyö vetelee loppukiriään ja omat kunnianhimoiset tavoitteet saada puolikas maailma valmiiksi ennen lomaa, niin sitten relataan täysin auringon alla."

Näin alkoi julkaisematon ja kesken jäänyt blogikirjoitukseni. Loma tuli todella tarpeeseen. Sitä usein luule (ja onkin) voittamaton, mutta silti myös tulta, sadetta ja kovia iskuja kestävät ihmiset tarvitsevat myös lepoa. Aivot kun tuppaa käymään innostuneilla ihmisillä kovaa vauhtia ja jokapaikkaan ollaan lähdössä mukaan, niin olet koko ajan stressitilassa. Lomalla se stressi helpotti ensimmäisen viikon jälkeen vasta. Mieli oli töissä, käsistä puuttui jotain (läppäri), keho lepäsi ja se vasta tuntui oudolta kun ei ollakaan epäergonomisissa työasennoissa ja näpytetä, välissä juosta paikasta toiseen, sitten kannetaan jotain painavaa sinne ja tonne. Välissä rempataan ja rakennetaan uutta. Erikoista tuo makaaminen, rauhallinen kävely ja uima-altaissa chillailu. 

Viikon jälkeen keho tottui siihen, että ei tarvitsekaan koko ajan olla töissä. Se teki hyvää. Mielikin suostui lopulta kääntämään parikymmentä astetta rennompaan. Koko kuukauden aikana käytin työn tekoon pakolliset 4-6h yhteensä. Ne olin ajatellutkin käyttäväni, joten melko hyvin onnistui. 

Ideoita tietenkin kerätään lomalla ja inspiroidutaan. Joskus kirjoitetaan ylös, otetaan kuva tai vaihdetaan pari ajatustakin siitä. Pääasiassa kuitenkin lomalla tulee lomailla. 

Terveiset Tukholmasta. Nyt ollaan kehitysmatkalla, haistelemassa ruotsalaista ilmaa ja yritetään päästä paikallisten pään sisään. Kuinka he tekevät ostopäätöksensä? Millainen markkinointi puree täällä? Miten saada lisää kävijöitä kahvilaamme? Miten pitää huolta, että he ketkä tulevat Happy Food Store kärjellä ostaisivat myös meiltä?

Tässä riittää purtavaa ja tutkittavaa. Tämä on mielenkiintoista ja opettavaista. 



0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios


bottom of page